Itseohjautuvuus – mihin esimiestä tarvitaan?  

Menestystarina oikeasta elämästä

Esimies, coach, mentor – tutulla, mutta muuttavalla roolilla on monta nimeä. Rooli on niin merkittävä, että sen edustajia kutsutaan ylimmän johdon tärkeimmäksi kohderyhmäksi jopa ohi asiakkaiden. Saattaa kuulostaa oudolta aikana, jona asiakaskokemus nostetaan tärkeimpien teemojen joukkoon.

Johtaminen henkilöstön omistautuneisuuden ja muutoksen driverina

Tiedämme lukuisien tutkimusten – niin omiemme kuin muidenkin – perusteella, että omistautunut henkilöstö tuo organisaatiolle todellista lisäarvoa, joka näkyy viivan alla. Kun henkilöstö on omistautunutta, motivaatio kumpuaa aidosti työn merkityksestä ja yhtiön arvoista. Omistautunut henkilöstö on valmis tekemään oma-aloitteisesti enemmän kuin heiltä välttämättä odotettaisiinkaan.

Esimiesten osaamisella, toiminnalla ja asenteilla on voimakas vaikutus ympäröivien ihmisten tunnetiloihin ja käyttäytymiseen.

Työelämä on jatkuvassa murroksessa, mikä aiheuttaa monessa organisaatiossa tarvetta kulttuurin ja johtamistavan muovaukseen. Esimiehet ovat muutoksen keskiössä, kutsutaan heitä sitten millä nimellä tahansa. Esimiesten osaamisella, toiminnalla ja asenteilla on voimakas vaikutus ympäröivien ihmisten tunnetiloihin ja käyttäytymiseen, mikä puolestaan heijastuu vääjäämättä aina loppuasiakkaalle saakka. Esimiehen innostus tai sen puute tarttuu herkästi ja laajasti, niin hyvässä kuin pahassa.

Tarina oikeasta elämästä

Eräässä keskisuomalaisessa organisaatiossa omistautuneisuuden mittarit olivat pahasti pakkasen puolella. Tiimeissä tapahtuvan arjen kehittämistyön lisäksi lääkkeeksi suunniteltiin noin vuoden mittainen kehitysohjelma yhtiön esimiehille, sillä johtamisen vaikutus omistautuneisuuteen oli selvästi tunnistettavissa myös tässä yksittäisessä tapauksessa. Kehitysohjelma sisälsi yksilöarvioinnit, niihin liittyvät valmennukset sekä itsenäistä kehitystyötä kunkin yksilön toimesta.

Kun henkilöstön omistautuneisuuden uusintamittauksen aika tuli, olivat mittarit kehittyneet merkittävästi positiiviseen suuntaan. Henkilöstökokemus heikosti toimivasta organisaatiosta oli muuttunut selvästi suomalaisen työelämän keskimääristä tasoa paremmaksi. Esimiestyön vaikutus sen hetkiseen omistautuneisuuden tasoon oli korrelaatioanalyysein selvästi havaittavissa.

Valvovasta auktoriteetista rohkaisevaksi mahdollistajaksi

Laadukas johtaminen on edellytys aallonharjalla pysymiseksi ja muutoksen hallitsemiseksi. Muutostrendit johtamisen ja esimiestyön osalta liittyvät erityisesti valmentavaan otteeseen, mentorointiin, mahdollistamiseen, oma-aloitteisuuteen rohkaisemiseen, luovuuden ruokkimiseen ja innostamiseen, perinteisemmän hierarkkisen, ja ehkäpä valvovankin, roolin sijaan. Auktoriteettiajattelu korvautuu paraikaa mahdollistamisella ja yksilöiden tarpeiden huomioimisella.

Tämän päivän esimies ohjaa yksilöitä itseohjautuvuuteen: ottamaan vastuuta ja omistajuutta omasta toiminnastaan ja ammatillisesta kehittymisestään. Hän kannustaa innovoimaan avoimen rohkeasti – toimimaan aktiivisen yrittäjähenkisesti kaavoihin kangistumatta.

Ihannejohtamisen viitekehys saavutetaan asiantuntijan ohjauksella

Kannustan organisaatioita arvioimaan uudelleen omat johtamisen periaatteensa siltä varalta, että ne ovat päässeet pölyttymään. Ajan hengen mukaiset ihannejohtamisen raamit on syytä määrittää. Johtamista voidaan näin peilata ja kehittää tätä tavoitetilaa vasten esimerkiksi asiakkaan tilanteeseen räätälöidyn yksilöpalautteen ja siihen saumattomasti liittyvän valmennuksen avulla.

Johtamiseen ja esimiestyöhön panostaminen on välttämätöntä niin esimiesten osaamisen, hyvinvoinnin ja innostuksen turvaamiseksi, kuin myös parhaista osaajista kiinni pitämiseksi.

Eväiden tarjoaminen tämän päivän esimiestyössä onnistumiseen on jokaisen menestystä janoavan organisaation velvollisuus. Johtamiseen ja esimiestyöhön panostaminen on välttämätöntä niin esimiesten osaamisen, hyvinvoinnin ja innostuksen turvaamiseksi, kuin myös parhaista osaajista kiinni pitämiseksi. Ei liene uutinen, että vahvana teemana työpaikanvaihtoalttiudessa on heikko lähiesimiestyö.

Kenellä on varaa sanoa ei?

Juurikin johtamisella luodaan edellytyksiä organisaation menestykselle muuttuvassa työelämässä, aina henkilöstökokemuksesta tavoitekulttuurin muotoutumiseen ja asiakaskokemukseen saakka. Jos nyt ei ole oikea hetki panostaa esimiestyön kehittämiseen, niin koska sitten?