Ihmiseltä ihmiselle

Kesälomat ovat lopuillaan ja töihin paluu edessä. Motivoivat suunnitelmat odottavat työpaikalla ja tavoitteet kirkkaana mielessä kohti syksyä. Kääritään hihat ja ryhdytään tekemään hyvää liiketoiminnan tulosta sekä itselle merkityksellistä työtä.

Yllätys, yllätys! Viikon päästä kukaan ei enää muista olleensa lomalla ja kiireet alkavat ahdistamaan. Esimies ihmettelee jälleen kerran minkä vuoksi yksi tiimin jäsen on niin saamaton, vaikka moneen kertaan on sovittu asioista ja toinen loistaa työtehtävissä sekä kerää kiitosta asiakkailta.

Olemme jälleen tilanteessa, jossa vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaidot astuvat esille sekä luontainen tapamme toimia työyhteisössä. Johtajat ja esimiehet osaavat substanssiasiat tavallisesti erinomaisesti, mutta haasteen paikat ilmenevät vuorovaikutuksessa ja yrityksen sisäisissä ihmissuhteissa.


Pysähtyminen
arjessa

Näin syksyn alkuun johdon ja esimiesten olisi hyvä pysähtyä. Kyllä, pysähtyä vaikka se niin järjenvastaiselta kuulostaakin. Asiakasprojektit odottavat jo valmistumistaan.

Johdon ja esimiesten olisi hyvä kysyä itseltään millaista ryhmädynamiikkaa ja kulttuuria he haluavat luoda yritykseen. Miten arvostetaan aidosti tiimiläisiä ja henkilöstöä? Mahtaako minulla esimiehenä olla aidosti aikaa olla läsnä ja kuunnella tiimiläisteni näkemyksiä? Uskaltavatko he tulla niitä minulle kertomaan, vai olenko niin stressaantunut ja täräytän heti kättelyssä tylyä tekstiä, että johdettavani eivät lähesty enää onnistumisien saatikka ongelmien kanssa koko syksynä.

Mitäpä jos nyt elokuussa meillä olisi rohkeutta tehdä asiat toisin tai aloittaa puhtaalta pöydältä yhdessä tiimin kanssa – Luoda luottamuksen ja turvallisuuden ilmapiiri, haastaa kysymyksillä johdettavia ja kuulla aidosti heidän ongelmiaan sekä ideoitaan. Jokaisen tulisi työpaikallaan tulla aidosti kohdatuksi ja kuulluksi päivästä toiseen.


Aitoja kohtaamisia

Pysähtymisen lisäksi on johdon hyvä pohtia omaa läsnäoloaan ja henkilökohtaisia kohtaamisia. Olenko johtajana ja esimiehenä ihmisläheinen, onko minua helppo lähestyä vai viestitänkö ”älä häiritse” -fiilistä ja luonko liiallista painetta omalla toiminnallani. Lisäksi on hyvä pohtia viestitänkö olemuksellani jatkuvasta kiireestä. Varmasti kukaan esimies ei tätä tietoisesti tee, mutta se on inhimillistä, että näin käy arjessa. Nämä ovat niitä tilanteita, joissa vuorovaikutusyhteys katkeaa ja alkaa rakentua epävarmuuden tai pahimmillaan pelon ilmapiiri.

Esimiehenä pääsee pitkälle, kun muistaa ajatella asioita monesta näkökulmasta päätöksiä tehdessään. Empatia on myös vahvuus ihmisten kanssa tiukoissakin tilanteissa. Sanonta nähdä metsä puilta pitää hyvin paikkansa esimiestyössä eli kyky nähdä asiat osana laajempaa kokonaisuutta. Ihmiset ympärillä tuovat myös iloa, energiaa ja onnellisuutta.

Esimiehen ihmiskäsitys ratkaisee pitkälti, kuinka hyvä työn flow on mahdollista saada. Energiset ja onnelliset ihmiset tekevät parempaa tulosta ja ovat sitoutuneempia. Tämä näkyy korkeampana henkilöstö- ja asiakastyytyväisyytenä.


Tiimiläisten rooli
n merkitys

Esimies ei ole supersankari. Hän tarvitsee ympärilleen tiimin, joka ottaa vastuun tekemisestään sekä haluaa tehdä parhaansa, luoda yhdessä hyvää tekemisen meininkiä ja haluaa kehittyä jatkuvasti tehtävissään. Mikäli tiimissä on jatkuvaa vastakkainasettelua tai vahvaa minä minä -asennetta kyynärpäät edellä, on tällöin myös tiimiläisillä pysähtymisen paikka. Pohdittavaksi jää jokaiselle mikä on työssä ja työpaikassa merkityksellistä. Tilannetaju on myös koko tiimille tärkeää, sillä sosiaalisella älykkyydellä saadaan tuloksia. Tavoitteiden painaessa on hyvä muistaa työkaverin tuki ja epäitsekäs toiminta, jotka voisivat olla enemmänkin tekemisen agendalla. Yhdessä olemme enemmän 1+1=3.


Valmentava johtaminen
on rinnalla kulkemista

Onnistunutta tiimin johtamista ja tiimidynamiikan kehittämistä voidaan tukea valmentavalla johtamisella ja vuorovaikutuksella. Valmentavan johtamisen ytimessä löytyvät asenne, kuuntelu, läsnäolo, oikeiden kysymysten esittäminen, vastuuttaminen, tuloksellisuus ja erityisesti ihmisen kohtaaminen aidosti. Palautteen antaminen ja moninaisuus ovat myös tärkeitä teemoja, joilla rakennetaan hyvinvoivia työyhteisöjä. Valmentava johtaja kulkee yksilöiden ja tiimin rinnalla tukien, sparraten ja innostaen itsensä johtamiseen.

Jos haluat onnistua tiimisi kanssa entistä paremmin, tukevat Corporate Spiritin valmentavan johtamisen ammattilaiset mielellään menestystarinaanne. Lähdetään yhdessä onnistumaan ihmisten kanssa!

Kirjoittaja on kokenut organisaation ja johtamisen kehittäjä sekä Business Coach. Hän vastaa Corporate Spiritillä johtamisen ja esimiestyön kehittämisestä.


Lue lisää valmentavan johtamisen palveluistamme tästä!