Onhan teilläkin töissä omistautujia?

Monet eri tutkimukset ovat osoittaneet, että omistautuneisuus on vahvasti yhteydessä yrityksen muihin suorituskykymittareihin. Perinteiset työilmapiirikyselyt ovat jääneet historiaan ja organisaatiolle onkin keskeistä löytää ne tekijät, joihin vaikuttamalla henkilöstön omistautuneisuuden tasoa voidaan kehittää liiketoimintaa eniten edistävällä tavalla.

Laajat aineistomme osoittavat omistautuneisuuden ja yrityksen tuloksellisuuden välisen suhteen Suomessa ja kansainvälisesti. Toteutimme poikkileikkauksen suomalaisesta työelämästä ja tarkastelimme 166 henkilöstötutkimuksen kotimaista aineistoa yli sadan organisaation keskuudessa vuosilta 2015-2017 (vastaajia noin 110.000 kpl). Havaitsimme, että omistautuneissa organisaatioissa (top 20 %) yrityksen tulos per työntekijä on peräti 50 % korkeampi kuin heikoimmin omistautuneissa (bottom 20 %).

Omistautuneissa organisaatioissa yrityksen tulos per  työntekijä on 50 % korkeampi kuin heikoimmin omistautuneissa.

Kun henkilöstö on motivoitunut ja sitoutunut organisaatioon ja omistautuneisuus on korkealla, sen johtoon luotetaan, päätöksentekoa pidetään tehokkaana ja työsuorituksista koetaan palkittavan oikeudenmukaisesti. Merkittävää on myös se, että hyvin menestyvissä organisaatioissa sisäisen yhteistyön koetaan toimivan huomattavasti jouhevammin kuin organisaatioissa, joissa taloudellinen tulostaso on matalampi.

Mediassakin paljon esiintynyt optimistinen sävy Suomen talouselämän tulevasta kehityksestä saa tukea myös työelämän puolelta. Kahden viime vuoden aikana merkittävimpiä myönteisiä muutoksia koetaan etenkin uskossa oman organisaation tulevaisuuteen. Verrattuna vuoteen 2015, henkilöstö kokee organisaationsa viimeaikaisen kehityksen selvästi myönteisemmäksi. Myös yritysten ylimmän johdon päätöksentekokykyyn luotetaan selvästi aiempaa enemmän. Tarkasteltaessa työelämän kehitystä omassa lähityöyhteisössä, kiitosta annetaan enenevässä määrin itse työn sisällölle. Koemme, että omalla työllä saadaan aikaan jotain hyödyllistä.

Omistautuneisuus ratkaisee

Mitkä ovat niitä asioita, joihin meidän tulee keskittyä työyhteisössä, voidaksemme myönteisesti vaikuttaa omistautuneisuuteen ja organisaation ”koviin mittareihin”? Tärkeimmät asiat voidaan jakaa kolmeen kategoriaan seuraavasti:

  • Organisaatiotaso: Luottamus ylimpään johtoon
  • Tiimi-/osastotaso: Yhteishenki tiimin sisällä ja esimies, joka luottaa alaisiinsa
  • Yksilötaso: Kokemus oman työn haastavuudesta ja hyödyllisyydestä.

Kolmen viime vuoden aikana merkitystään ovat nostaneet etenkin tiimin toimivuuteen liittyvät asiat. Vuonna 2017 tiimin yhteishengellä ja toiminnan tehokkuudella koetaan olevan selvästi suurempi yhteys omistautuneisuuteen kuin vielä kaksi vuotta siten.

Corporate Spiritin tavoitteena on kehittää työelämää faktaperusteisesti ja liiketoimintalähtöisesti. Henkilöstökokemuksen analysointi, yhdessä liiketoiminnan muiden mittareiden kanssa, tuo organisaatiolle tärkeää lisäarvoa fokusoiduttaessa yrityksen menestyksen kannalta keskeisiin tekijöihin.

Pohditaan yhdessä, millä mittareilla sinun yrityksesi liiketoimintaa voidaan parhaiten edistää henkilöstökokemuksen avulla. Ota meihin yhteyttä!